sunnuntai, 7. syyskuu 2014

Syksyinen retki Kaunissaareen

Sovimme ystäväperheen kanssa jo kuukaisi sitten lähtevämme yhteiselle retkelle. Aika lyötiin lukkoon, paikka jäi vielä auki. Saaristo houkutti ja lopulta nettisurffailun myötä retken kohteeksi osui Kaunissaari. Ei liian kaukana, vähän venematkaa ja hyvät telttailumahdollisuudet.

Lähdimme matkaan Vuosaaren Kalkkihiekan torilta. Liput M/s Tuulispäälle olivat yllättävän hintavat (50 € menopaluu meidän perheeltä, only cash), mutta lapset olivat innoissaan pienestä venematkasta. Mahonkinen vene ajella puksutteli n. 40 minuuttia Kaunissaareen, joka sijaitsee Sipoon ulkosaaristossa n. 20 kilometriä Vuosaaresta. Ilmatar suosi meitä koko viikonlopun ajan ja venematka olikin ihanaa nautiskelua tyynen meren kimalteessa.

Kaunissaaren laiturin edessä oli info, josta ostimme telttapaikat (15 €) ja kysyimme neuvoa, mihin meidän kannattaisi suunnata telttojemme kanssa. Saaren toisessa päässä oli ravintola ja yhteissauna, joten suunnistimme juuri vastakkaiseen suuntaan. Halusimme siis hakeutua rauhaan. Tämä päätös osoittautui erittäin järkeväksi, koska ravintolassa oli syksyn kunniaksi sikajuhlat. Huusaa! Saari oli itselleni suuri yllätys, ikäänkuin hyppäys kukkaisaikaan. Suurin osa saarella yöpyjistä olivat olleet siellä jo pidemmän tovin ja juhlamieli oli kova. Onneksi joukkoon mahtui tällaiset telttailevat lapsiperheetkin ja löysimme hyvin rauhallisen paikan.

Kaunissaaren kalliot olivat aurinkoisen syyspäivän ansiosta lämpöiset ja houkuttelivat köllöttelemään. Lapset (viisihän heitä oli yhteensä niin tullessa kuin lähtiessä, iältään 4-11.v) kalastelivat ja loikkivat kallioilla, aikuiset nautiskelivat kesän viimeisistä kosketuksista. Itselleni oli suunnaton yllätys, miten kirkasta merivesi Kaunissaaren edustalla on. Ihan kuin olisi ollut jossain... noh, ulkomailla. :) Kalastelun välissä kävimme grillikatoksessa tekemässä ruoat avovalkealla. Lauantain herkkuhetki nautittiin saaren toisessa päässä olevassa ravintolassa. Siellä alkoi jo sikajuhlien tunnelmat olla alkamaisillaan, joten päätimme siirtyä takaisin kalastuspaikoille.

Meri aukesi silmien edessä saaristoisena, kaukaa siinsivät Vuosaaren sataman nosturit, aurinko laski tulenpunaisena tyynen meren taakse. Voi että, miten paristot latautuivat! Lapset totesivat yhdestä suusta, että tämä oli paras reissu ikinä. Joskus ei tarvitse lähteä kovin kauas. Jo ennen yhdeksään hiivimme telttoihin eikä unta tarvinnut houkutella.

Aamulla heräsin siihen, että teltan reunassa minua tuijotti ukkoetana. Huomasin nukkuneeni uuden ystäväni kanssa poski poskea vasten, kun tukkakin oli etanan limasta takussa. Ihanaa erämatkailua! Totuuden nimissä on kyllä myönnettävä, ettei retki Kaunissaareen täytä ihan erämatkailun kriteereitä. Vesipisteitä löytyy tasaiseen tahtiin kuin myös puuceitä, ruoka lämpenee nätisti grillikatoksessa. Silti retki oli todella onnistunut ja lapsiperheen silmin katsottuna hyvä testailu pidempää ja todellista metsäretkeä ajatellen. Aamupalan jälkeen kannoimme itsemme ja rinkkamme laiturille palataksemme takaisin Vuosaareen. Kiitos perhekunta Seppäselle seurasta. Tästä on hyvä jatkaa erämatkailua, niin minne, kenpä tietäis sen.

sunnuntai, 10. elokuu 2014

Siuntion melontareitillä

Joskus ei tarvitse mennä mertä eemmäs kalaan. Viimeinen kesälomaviikonloppu ja jotain spesiaalia pitäisi keksiä. Kauaksi on pitkä matka, ei enää pitkiä ajomatkoja. Näillä perusteilla siis koko perhe kasaan, ystäväperhe seuraksi ja Siuntioon melontareissulle.

Vuokrasimme kanootit SE-actionilta hintaan á 50 €. Äidin melojakaveriksi tuli Elmeri ja isin kanoottiin pääsi Einari ja Elviina. Veimme toisen auton SE-actionin ylläpitämän kanootin laskupaikalle Pikkalan lahdelle, toinen auto jäi retken alkupäähän vuokrauspisteen läheisyyteen. Vesi oli todella matalalla, joten alkumatka pappilalta oli tarkkaa melontaa, ettei kanootti ei kovin kolissut pohjaan. Melontareitin parhaita osuuksia oli juuri jokiosuudet pappilalta Tjusträskiin (Siuntion Rantasipi on sen rannalla) ja Tjusträskistä Vitträskiin ja taas jokipätkä Pikkalan lahdelle.

Ensimmäinen tauko pidettiin Tjusträskin vesillä tuulen kuljettaessa kolmen kanoottikunnan menopelit kaislikkoon. No, sipsit ja suklaapatukat hävisivät ääntä nopeammin ja toivat lisävoimia melontaan. Rantauduimme Sjunbyn linnalla, jossa on retken ainoa kanootin kantopaikka. Kantomatka oli varsin lyhyt, n. 150 m, joka meni vallan reippaasti. Ainakin osaltani, kun vain katselin miesten ahertamista. :) Kävimme nauttimassa kotitekoiset jäätelöt ja voin sanoa, että taisi olla kesän herkullisimmat pallot. Itse ihastuin mustaherukkajäätelöön, mutta myös mustikka-, omena- ja sitruunajäätelöt näyttivät maistuvan. Lisäpisteitä itsetehdyistä vohveleista. Aijai, herkkua! Lapsille eksotiikkaa toi linnan lisäksi ulkorakennuksessa olevat venäjän kieliset tekstit, muisto vuokra-alueajoista.

Sjunbystä matka jatkui jokea pitkin Vitträskille. Vastatuuli hidasti  matkan tekoa ja järven jälkeen jokiosuus tuntui moottoritieltä. Rantauduimme nauttimaan eväitä jokisuun lähellä olevalle kalliolle, jonne oli rakennettu laituri ja portaat, jotta väsynyt seikkailija pääsi nauttimaan maisemista kalliolle sijoitetuille penkeille. Paikalla oli myös nuotiopaikka, mutta ei puita. Tiedä sitten, oliko kuivan kesän takia polttopuut viety pois vai onko niitä yleensäkään. Mutta kannattaa ottaa omat puut mukaan ja lähteä nauttimaan ihanasta kahvittelupaikasta, jossa sielu lepää. Kaiken kruunasi läheisyydestä kuuluva saksofonin soitto. Suomalaista kesätunnelmaa parhaimmillaan.

Viimeinen jokiosuus meni Pikkalan vanhan sillan alta sivuten Pikkalan kartanoa. Edessä oli sulku, jonka avausnarun ohi sudimme voimaimme tunnoissa. Onneksi mereltä tuli muutama vene sulkuun ja pääsimme heidän jälkeensä sulkuun välttyen ylimääräiseltä kiekalta takaisin päin avausnarua nykimään. Sulun jälkeen olimmekin merellä ja palautimme kanootit. Matkaan meni aikaa noin kuusi tuntia, sisältäen lyhyen pysähdyksen Tjusträskillä, Sjunbyn linnalla sekä Vitträskin kallioilla. Upea lauantaipäivä, näin sunnuntaina selkä ja hartiat kiittävät saamastaan liikunnasta. Kiitos matkaseuralle, uusia seikkailuja odotellen. :)

 

 

 

torstai, 17. heinäkuu 2014

Viimeistä päivää Vilnassa

Kuten jo eilen tuli lapsille luvattua, tänään oli autoton päivä. Koska olemme valvoneet myöhään, me myös heräilemme vasta kymmenen maissa. Ehdimme juuri ja juuri aamupalalle. Kyllä huomenna onkin kyyti kylmää, kun herätys on ennen seitsemään, jotta ehdimme syödä aamupalan ennen pitkää ajomatkaa. Voi olla hiljaista porukkaa, kun varpaista vedellään ja hihkaistaan "herätyyyys!". 

 

Aamupalan jälkeen kävelimme Vilnan vanhaan kaupunkiin ihailemaan ja ihmettelemään. Kävimme myös KGP-museossa. Jotenkin tuntuu hurjalta kävellä kellarissa selleissä ja teloitushuoneessa, jossa on koettu niin paljon tuskaa ja pelkoa. Ajattelemisen aihetta. Museon jälkeen menimme syömään baltialaiseen ketjuravintolaan Cili picaan, josta saa todella hyvät ruoat. Varsinkin paikallinen valkosipulileipä, jonka päälle saa lisätä oman maun mukaan valkosipulimajoneesia, on suussasulavaa. Päivä oli taas hyvin kuuma ja vaati veronsa. Elviina nukahti hetkeksi syliini, mutta heräsi nauttimaan Hello Kitty-pizzansa. Voimaunien jälkeen jaksoi taas jatkaa kiertämistä. Päivä vaihtui vähitellen iltaan ja istahdimme vielä hetkeksi terassille nauttimaan jädet ja juomat. Aukiolla oli maasta pulppuavia vesilähteitä, joiden yli lapset juoksivat ja kastelivat vaatteensa läpimäriksi. Teki mieli itsekin juosta vilvoittelemaan, mutta valkoinen hellemekkoni ei olisi välttämättä imarrellut, kun sen olisi kastellut läpikuultavaksi rentuksi. :) Turistipäivitys: emme ole yksin, kaksi suomalaista perhettä havaittu. 

 

Matkamme alkaa lähestyä loppuaan. Huomenna ajamme n. 600 km Tallinnaan, josta laivamme Suomeen lähtee klo 19.30. Toivottavasti ehdimme laivaan. Jos emme, täytyy ottaa seuraava meno. Matkalle lähtemistä odottaa varmaan saman verran kuin matkan jälkeen kotiin palaamista. Huomenna tähän aikaa alamme olla satamassa ja pääsemme kotiin. Näiden speksien sisällä huominen on yksi seikkailu päiväkirjaan lisää, joten vielä yksi kirjoitus tältä matkalta on kirjoittamatta. Nyt nukkumaan, nuijanukutus ja huomenna karun aikainen herätys. Zzzzzzzz...

 

keskiviikko, 16. heinäkuu 2014

Vilnan vaaleassa kaupungissa

Täällä sitä möllötellään, Vilnan e-Guest hotellissa. Hämmentävän edullinen hotelli (kaksi yötä koko konkkaronkalta aamupaloineen ja parkkeineen n. 150€) ja näin siisti. Eihän me kyllä majapaikossamme kovin pitkiä aikoja hengata, mutta aina se on mukavampi miellyttävässä paikassa olla. 

 

Aamupäivän vietimme Augustowissa. Menimme joen rantaan, johon oli rakennettu upeat laiturit, vaijerilla toimiva vesihiihtorata ja tietysti terassi. Voisinpa vinkata eräänkin uusmaalaisen pikkukaupungin ottamaan mallia siitä, miten vesistö ja sen rannat piristetään asukkaiden ja turistien käyttöön. Vuokrasimme lasten painostuksesta polkuveneen, jolla suuntasimme ulapalle ihailemaan vesiskootterien leikkiä. Kaukokaipuu vesiskootteriajeluun hyytyi, kun hinnat olivat hunajaiset. Polkuveneilyn jälkeen nautimme kylillä pizzat ja menimme tuhlaamaan viimeiset zlotyt edulliseen olueen. Auton peräkontti sai lisäkuormaa Zywiecistä. Mitä lupauksiin Augustowin kauneudesta tulee, en ihan rankkaisi vanhojen kaupunkien (Krakova ja Wroclaw) veroisiksi, mutta veden läheisyys on tietysti suuri plussa. Puola ei todellakaan kilpaile Suomen kanssa tuhansien järvien maa-tittelistä, joten ranta on aikamoista herkkua näillä hoodeilla. 

 

Ajoimme Marijampolen kautta Vilnaan. Vauhti ei täällä via Balticalla päätä huimaa, keskinopeudet jäävät tosi alhaisiksi. No, perillä kohteessa kuitenkin ihan ihmisten aikaan. Kävelimme Vilnan vanhaan kaupunkiin myöhäiselle päivälliselle ja nautimme Styvuryksen Baltis-oluen. Olut näyttää kuravedeltä, johon on tipautettu sitruuna kellumaan, mutta on ihan hyvää. Erikoista ja vain yhden tuopillisen verran nautittuna hyvää. Kaupunkia emme vielä kovin paljoa kierrelleet, onhan meillä vielä huominen aikaa. Yövymme Vilnassa kaksi yötä nauttien hyvin vaaleasta vanhasta kaupungista. Huomenna nukumme myöhään, lapset pääsevät ajan kanssa kylpyammeeseen ja vietämme autottoman päivän. Perjantaina onkin sellainen etappi edessä, etten vielä edes halua ajatella koko haastetta. Turistipäivitys: ei muita havaittuja suomalaisia. Hyvä niin, omatoimimatkailun paras anti toteutuu. 

 

keskiviikko, 16. heinäkuu 2014

Halki Puolan

Jokaisen Puolan reissun jälkeen muistan karvaasti, miten huonot tiet täällä onkaan. Lähdimme aamulla Wroclawista kohti Augustowia. Matkan tekoon käytimmekin sitten koko päivän. Pysähdyimme syömään ostoskeskuksessa (Janki) lähellä Varsovaa. Sitten alkoikin matkan hitain vaihe. Puolitoista tuntia ja n. 20-30 km edettyä matkakilometriä myöhemmin olimme selviytyneet Varsovan reunoilla olevista ruuhkista, jotka osittain johtuivat tietyöstä. Whoaah!  Täytyy sanoa, että yllättävän hyvin lapset jaksoivat koko pitkän matkan. Pihalämpötila oli +32C, joten sinänsä ihan hyvä päivä autossa istumiseen. 

Aikamme kuluksi laskimme lasten kanssa haikaran pesiä. Kahdenkymmenen pesän jälkeen siirryimme veikkailemaan seuraavan vastaan tulevan rekan merkkiä. Jos veikkasi Volvo ja väriksi valkoinen, oli melko varma voittaja. Onneksi lapsia viihdytti myös Apple-konserni tapaan "kun navigaattorissa on 30 km tästä vähemmän, vaihtuu pelaaja." Miten sitä ennen vanhaan selvittiin ilman ilmastointia ja iPadia? :)

 

Nyt olemme huoneistossa, josta en voi sanoa moitteen sanaa. Siisti, edullinen ja ennen kaikkea perheen pyörittämä huoneisto on just passeli. Talon isäntä ei juurikaan puhu englantia, mutta ystävällisyys ja ylpeys vuokrattavasta huoneistosta  huokuu kaikesta. Tykkään! Huomenna menemme tutustumaan Augustowin kaupunkiin, joka nettitietojen mukaan on yksi Puolan kauneimmista. Aika paljon luvattu, ollakseen ikisuosikkini Krakovan ja uuden salarakkaani Wroclawin veroinen. 

 

Ai niin, Suomeen palattuamme välttelemme Italiasta tulleiden kirjattujen kirjeiden lisäksi Puolasta tulleita. Onnistuikohan tutkatolpan kuva vänkäristä, joka hekottelee Juha Vuorisen kirjan tahtiin, hyvin? Tuskin.